Site menu:
Tuu ny kyllää...
Ulvilan maaseutualueen 13 kylässä eli Kylä-Ulvilassa eletään pirteää kyläelämää 3500 asukkaan voimin Porin kupeessa, Satakunnassa. Kylistämme ajelee Poriin torille ja lentokentälle 10-30 minuutissa ja Tampereelle tunnissa. Kylämaisemiemme järvillä, joilla, pelloilla, metsissä ja soilla sekä jääkauden taiteilemilla harjuilla ja louhikoilla viihdymme mm. retkeillen. Kylistämme löytyy tiloja erilaisille unelmaharrastuksille; omalle puuverstaalle, hevosharrastukselle tai puutarhanhoidolle. Kylien harrastus- ja liikuntatilojen lisäksi myös Ulvilan ja Porin virkistystarjonta on meitä lähellä.
Täällä
Kylä-Ulvilassa vietämme aikaa myös
yhteisillä uimarannoilla, leikkikentillä,
kylätaloilla, talkoissa ja vaikkapa kyläraitilla
jutellen. Kylien kehittämiseen ja toimintaan
löytyykin innokkaita osallistujia tenavista aina vaareihin
asti. Kyliemme yhteisyhdistyksenä toimii Kylä-Ulvilan
Kylät ry.
Näillä sivuilla tutustutamme Sinut kotikyliemme
leppoisaan elämään ja esittelemme kyliemme
vierailukohteita, tapahtumia, Kylä-Ulvilaan
muuttomahdollisuuksia sekä yrittämiseen
liittyviä asioita.
Lisätietoja kylistämme saat:
Ulvilan
kyläasiamieheltä Eija Kannistolta p. 0400-134 866
Aktiivisilta kylätoimijoilta,
joiden yhteystiedot löydät sivun oikeasta reunasta
kyläkohtaisilta sivuilta












