Site menu:

kullaan kirkko

Kangas

Kylään Kankaalle pääset valtatie 11:ltä, Kullaan kirkon kulmalta. Vanhan kylänraitin varrelta löytyy monenlaista yrittäjyyttä; palveluja kyläläisille ja vieraille. Kullaan kirkon läheisyydessä voit vierailla esinemuseolla, joka on kivikautinen esinekokoelma perinteistä maanviljelyskalustoa sekä käsityöammattilaisten työkaluja. Museon arkistossa on 1700-luvun asiakirjoja, valokuvia ja haastatteluja. Seurakunnan kerhot toimivat seurakuntatalon tiloissa kirkon vieressä.


Kullaan kunnan aikainen kunnantalo on nykyään uudiskäytössä lastensuojelulaitoksen toimitiloina. Samassa kiinteistössä myös kylien nuorisolla on omat kokoontumistilat. Liikekiinteistössä toimintaa harjoittavat Hyvän olon hoitola, tilitoimisto, Kullaan Urheilijat ry sekä Kullaan, hyvästä palvelusta ja tajonnasta kiitosta saanut, kirjasto. Kylänraitilta löytyvät myös pankki- ja lääkekaappipalvelut, taksi sekä leipomo. Torstaiaamuinen tori palvelee ympäri vuoden.


kangas Molkkarinmäen omakotitaloalue on kaavoitettu kauniiseen kangasmetsäiseen maisemaan. Marja- ja sieniapajat alkavat jo omalta kotiovelta.

Molkkarinmäkeläiset ovat pitäneet yllä asuinalueensa yhteisöllisyyttä, jo perinteeksi muodostuneella, jokavuotisella pikkujoulujuhlalla. Päivä alkaa lasten tapahtumalla hevosajeluineen, piparinpaistoineen ja kuusenkoristeluineen. Metsästysseuran majan tilat tarjoavat oivan paikan koota isompikin porukka yhteen. Illalla lystinpitoa on jatkettu aikuisten kesken leikkimielisten kisailujen, hyvän ruuan ja savusaunan merkeissä.


Molkkarinmäessä voit lisäksi harrastaa hevosurheilua ratsutallilla tai vuokrata menopelin MiniMoto racing-radalla ajeluun.


Yleisurheilu- ja tenniskenttä sekä jääkiekkokaukalo keräävät liikkujia ympäri vuoden muiltakin kyliltä Kankaalle.


Tervetuloa mukaan joukkoon.

kangas

Postilaitos aloitti toimintansa vuonna 1892 Kullaan pappilassa Emmanuel Törmälän aikana. Vuosina 1904-1920 se toimi kanttori Salmelalla ja sen jälkeen sitä hoiti Alli Kotiranta vuoteen 1930. Kirkkoherra Raineella posti oli kolme vuotta, minkä jälkeen se siirtyi kanttori Koski-Tuurille. Vuonna 1965 posti siirtyi kunnantalolle ja uudet tilat se sai 1980-luvulla. Alussa postia ajettiin kerran viikossa hevosella Friitalan juna-asemalle. Joen yli mentiin lossilla ja talvella jäitä pitkin vesikelkalla. Kelirikon aikana veneellä jäiden seassa ja hevonen jätettiin rannalle odottelemaan. Posti lajiteltiin Kullaan postissa eri kylille. Myöhemmin postia ajettiin kolme kertaa viikossa: tiistaina, torstaina ja lauantaina. Aamukuudelta lähdettiin kierrokselle Paluksen osuuskaupan kuistilta. Posti haettiin mukaan myös Kullaalta, Leineperistä, Kaasmarkusta ja Vanhasta Kylästä. Postimies tuli takaisin illalla kuuden aikaan, jolloin kylän väki oli odottelemassa postiaan kaupassa. Myyjä jakoi postin nimeltä mainiten yksitellen.


Suojeluskunta rakennutti Kankaalle Harjula-nimisen talon vuonna 1926. Aluksi talon valaistuksena olivat isot öljylamput. Sähköt Harjulaan ja koko Kankaan kylään saatiin sotien jälkeen. Kerran kuussa suojeluskuntalaiset järjestivät harjoituksia Harjulassa. Talon alapuolella sijaitsi ampumarata. Kesäisin suojeluskunta järjesti talolla kesäjuhlia. Jatkosodan aikana Harjula toimi siirtolaisten kokoontumispaikkana. Talossa on pidetty myös paljon häitä ja perhejuhlia. Myös Koskin pienviljelijäyhdistys on järjestänyt juhlia siellä. Sotien jälkeen suojeluskunta lahjoitti Harjulan Kullaan kunnalle.


Kankaan kylässä ensimmäinen kauppa aloitti toimintansa vuonna 1938. Säästöpankki toimi meijerin kokoushuoneessa, josta se siirtyi vuonna 1951 omaan taloon. Meijeri lopetti toimintansa kylässä 1956.






Lisätietoja kylistämme saat:

    Ulvilan kylä- ja markkinointikoordinaattori Eija Kannistolta p. 0400-134 866
    Aktiivisilta kylätoimijoilta, joiden yhteystiedot löydät sivun oikeasta reunasta kyläkohtaisilta sivuilta



kylään